Pöytälaatikko

Olin kirjoittanut.
Olen kirjoittanut.
Kirjoitin.
Kirjoitan.
Kirjoitan, tulevaisuudessakin.

Aiemmin kirjoitin enemmän. Nykyään en niinkään. Tyydyn unelmoimaan kirjoittamisesta. Toivon, että osaisin tulevaisuudessa kirjoittaa jälleen enemmän. Että löytäisin kadoksissa olevan inspiraationi. Hukkasin sen joskus lukion jälkeen. Silloin kukaan ei enää käskenyt minua kirjoittamaan päivittäin. Ei tarvinnut kirjoittaa esseitä ja analyyseja. Unohdin. Keskityin uusiin, sillä hetkellä mielenkiintoisempiin asioihin elämässäni. Vasta nyt huomaan, kuinka paljon siitä onkaan ollut haittaa. Olisi pitänyt kirjoittaa silloinkin. Kaiken muun ohella. Pitää kiinni rytmistä.

Aloin priorisoimaan kaikkea muuta kirjoittamisen edelle. Muistan ajan, jolloin vietin tuntikausia joka ilta tietokoneen ääressä. Kirjoitin tarinaa. Kirjoitin tosissani. Kirjoitin itseäni varten. Pöytälaatikkoon. Tahtoisin saada itsestäni irti yhtä paljon kuin silloin. Tahtoisin vielä joskus nostaa kirjoitukseni ja minulle rakkaat sankarit ja sankarittaret pois laatikosta. Nostaa ne esille. Kaikkien nähtäville. Että hekin näkisivät valtavan omistautumiseni tuloksen. Se olisi hieno huipentuma pöytälaatikkokirjailijan uralleni.

Pöytälaatikkoni kätköistä löytyy satoja sivuja tarinaa ja runoja monien vuosien varsilta. Jokainen teksti on saanut alkusysäyksensä hetkellisestä inspiraatiosta. Runot varsinkin. En muista, että kukaan olisi opettanut minua runoilemaan. Uskon sen olevan sukuvika. Rakkaan tätini jalanjäljissä on hyvä kulkea. Hän on yksi suurista kirjallisista esikuvistani. Kuinka joku osaakin kirjoittaa runon aiheesta kuin aiheesta? Vaikka osaanhan minäkin. Jos oikein keskityn.

Parhaat tekstit eivät kuitenkaan synny väkisin. Paperille voi pakottaa sanoja sanojen perään, mutta suurimmat teokset syntyvät tunteista. Tajunnanvirrasta. Kun ei suunnittele liikaa. Rupesin suunnittelemaan kirjoituksiani vasta, kun se tuli koulussa pakolliseksi osaksi ainekirjoitusta. Vaikka osaankin nyt erinäisiä jäsentelymenetelmiä, kirjoitan edelleen mielummin ilman turhan tarkkaa järjestelyä. Tekstin rytmi syntyy kyllä luonnostaan. Ilman miellekarttaakin.

Tekstin rytmi on pajon helpompi synnyttää, kuin rytmi kirjoittamiseen. Siihen tätyy paneutua tosissaan. Etsiä kadotettu inspiraatio. Ehkä se löytyy, jos avaan pöytälaatikon. Tai ehkä vain kirjoitan. Kirjoitan taas.