Istun ikkunalaudalla. Katselen. Syyskuu värjää puut punaisiksi. Radiossa laulaa Samuli Edelmann. "Sun ilmaa Helsinki hengittää." Niin totta, ajattelen.
Kävelet varmasti Mannerheimintiellä. Juuri nyt.
Mitä ajattelet? Tahtoisin sinun muistelevan kesää Kemijoella. Ja sitä, kuinka sininen taivas oli silloin.
Ja minua. Voisitko ajatella minua? Sitä keskiviikkoa, kun ostin meille viininpunaisia luumuja. Me söimme niitä sen sinisen taivaan alla. Muistatko? Minä muistan. Uskon, että sinäkin.
Kesällä olimme ikuisesti yhdessä. Katselimme Mentalistin uusintoja. Kun päivä oli jo hämärtynyt illaksi.
"Kaikki tahtoo vaan unohtaa", Samuli laulaa. Minä en tahdo. Jos uskaltaisin, liftaisin. Hyppäisin rekkakuskin kyytiin. Tulisin Mannerheimintielle. Kuuntelisin. "Sun ilmaa Helsinki hengittää."
Koskettava. Pidin kirjoitustyylistä. Aina ei tarvitse jaaritella, turhat voi jättää pois.
VastaaPoistaJotenkin tuttua.. :)
VastaaPoistaKirjoitat kauniisti asiasta, kuin päiväkirjaa.
Tilanteeseen voisi helposti samaistua, fiiliksiin, joita tästä saa.
<3
Mahtavaa miten oot saanu kaikki nuo sanat näin tiiviiseen pakettiin niin luontevasti, ettei niitä edes ajattele. Tosi hyvä teksti, kertoo niin paljon niin vähällä ja tunnelma on helppo aistia. Mun ei ees oo tarkotus kommentoida sun juttuja mutta oli niin hyvä että oli pakko! :D
VastaaPoistaTiivis teksti, josta löytyvät kaikki annetut sanat.
VastaaPoistaRakkauden kuvaus ei ole mitenkään kliseistä, vaan raikkaan oloista!
Yhdyn täysin Pietan kommenttiin!
VastaaPoistaIhanan herkkä teksti. Lyhyt ja ytimekäs.
Piste.
Teksti vois olla ihan hyvin jostain proosarunokirjasta, toimii.
VastaaPoistaAloin ensin lukea jo uutta tekstiäsi ja olin jo hetken vähän pihalla :D Sitten löyty oikea teksti... :)
VastaaPoistaRunomainen tapa kertoa lyhyt rakkaustarina "päiväkirjasta". Tuntui uudelta ja sopivan ytimekkäältä.