Aurinkoon

Minä lähden.
Otan reppuni ja lähden.

Juoksen ulos
autojen lomaan.
En minä pelkää.

Pian tulee pimeä.
Täällä.
Olen matkalla sinne
missä on aurinko.

En viivy kauaa.
Vuoden verran.
Ainoastaan yhden vuoden.
Niin että unohdan pimeän.

Katson taakseni.
Vain kerran.
Vilkutan.
He jäävät tänne
ja minä lähden.

Muualle

Siellä pääsis surffaan. Miks mä en osaa päättää? Mummuki sano, että mee vaan. Ja mummu on sentään viisas. Ehkä pitäis uskoo sitä.

Mut si pitäis irtisanoutua. Pääsenköhän takas töihin, kun tuun takas. Tai jos tuun. Kauheeta ois rakastua siellä. Aussit on kuulemma hyvän näkösiä.

En kyl tiiä jäisinkö silti, vaikka rakastuisinki. Toisin sen miehen tänne. Kotiin. En mä koko elämääni halua ulkomailla olla. Kai. Tai mistä mä sitä tiedän. Voin halutakin.

Äh, kun pitäis päättää jo. Lentoliput pitäis kuitenki saada johonki tammikuulle. Muuten sieltä ei saa enää kämppää. Enkä kyl haluais asua tädin luonakaan. Jos teen eka päivällä töitä sille ja si vielä asuisin samassa talossa. Kyllä mä sielläki tarttisin vähän omaa aikaa.

Oishan tää ny ihan ainutlaatunen tilaisuus. Näyttäis hyvältä cv:ssä. Jos ois ollu Australiassa töissä. Mut mun elämä on täällä niin kesken. Pitäis muuten ehkä vähän siivota, ennen ku Mira ja Samu tulee käymään. Vois oikein vaikka imuroida.